![]() |
Suunnitelman muutos 2016. Akryyliväri levylle. n.20x120cm. |
![]() |
Humina 2016. Akryyliväri levylle. n.50x120cm. |
![]() |
Myötätunto I 2015. Akryyliväri levylle. n.25x50cm. |
Kuusi vuotta sitten minulla oli näyttely Äänekoskella Hoikkassalissa ja nyt vihdoin uudelleen. Näyttelyn nimi on Asioiden laita ja se on pystyssä 3.5.- 28.5.2016. Nimestään
huolimatta tämän näyttelyn teokset eivät yritä määritellä
mitään. Asioiden laita viittaa ainoastaan siihen mihin olen
työskentelyssäni tullut juuri nyt. Teokset ovat akryylimaalauksia
ja valmistuneet vuosien 2014 – 2016 aikana hyvin epäsäännöllisten,
ajoittain jopa satunnaisten työaikojen puitteissa. Tällä välillä
olen tosin pitänyt kaksi hyvin erilaista näyttelyä, joista
toisessa teokset olivat hyvin minimalistisia muutaman värin
sekatekniikkatöitä ja toisessa intuitiivisia pikamaalauksia.
Samalla olen hiljalleen työstänyt myös tämän näyttelyn
maalauksia. Jossain vaiheessa huomasin, paitsi teknisen, myös
ikonografisen yhteyden ensimmäisten 2014 valmistuneiden maalausten
ja juuri työn alla olevien välillä. Ensimmäinen maalaus taisi
olla Whistlerin valossa, joka on mielestäni hyvin selkeä
maisemakuva tuuliselta mäeltä. Kun sain sen valmiiksi ihmettelin
miten sen väreissä ja valossa on jotain tuttua. Mieleeni nousi nimi
James Abbot mcNeil Whistler (1834 – 1903). Innostuin valtavasti,
kun katselin hänen töitään ja löysin niistä saman tyyppisiä
piirteitä kuin mitä olin juuri tehnyt. Pian maalaukset alkoivat
saada kuitenkin vähemmän konkreettisia ja enemmän sisäänpäin
kääntyneitä motiiveja. En voi kiistää etteivätkö maalaukset
sisältäisi jonkin verran maailmantuskaa, mutta sen välittäminen
katsojalle ei ole minun tehtäväni. Vaikka kyseessä olisi kuinka
hankala asia, maalausteni viimeistely on päättänyt aiheen
käsittelyn hyväksymällä sen todellisen laidan. Paitsi
myötätuntoa, tarvitsemme kauneutta minkä vuoksi olen päätynyt
ajoittain myös puhtaasti esteettisiin ratkaisuihin.
Affekti 2015. Akryyliväri levylle. 120x80cm. |
![]() |
Lampi 2015. Akryyliväri levylle. 80x80cm. |
Pohjoinen 2014. Akryyliväri levylle. 30x24cm. |
Whistlerin valossa 2014. Akryyliväri levylle. 66x51cm. |